E-junioreiden pesisleiri kesäkuussa Oulunsalossa

16.1.2008  |  Julkaistu kategoriassa Ajankohtaista

Oulunsalon Vasama järjestää yhdessä Pohjois-Suomen Pesiksen kanssa E-junioreiden (alle 12-vuotiaiden) alueleirin Oulunsalossa 12.-15.6.2008. Leirille odotetaan 25 joukkuetta ympäri Pohjois-Suomen ja Kainuun. Tämä tarkoittaa reilua 350 pelaajaa vetäjineen. Leirin yhteydessä toimii myös tuomarileiri nuorille tuomareille, joita saapunee noin 50. Leiri on Pohjois-Suomen pesäpallon alueleireistä suurin.

– Jee! Siistiä, kun E-alueleiri on täällä Oulunsalossa! ilahtuivat itsekin E-ikäiset osvalaiset Jutta Myllyniemi sekä Hilda ja Manda Vähäkangas. – Pesisleirit on aina kesän kohokohta!

Majoittuminen tapahtuu Kirkonkylän koululla, ja suurin osa leirin peleistä pelataan Kirkonkylän kentillä. Osa kentistä sijaitsee Pitkäkankaalla ja Kempeleen Sarkkirannassa.

Edellisen kerran Oulunsalossa järjestettiin pesäpallon alueleiri kesällä 2004. Tuolloin leiri onnistui upeasti, ja Vasama sai paljon kiitosta järjestelyistä.

Leiriorganisaatiossa toimivat henkilöt ovat lähes samat kuin vuonna 2004, joten kokemusta leirijärjestelyistä löytyy. Leiriorganisaatiossa tulee olemaan myös paljon oulunsalolaisia ja pohjois-suomalaisia Nuoria Johtajia.

Lisätietoja:
Heidi Helanen, leirin johtaja
050-3795585
etunimisukunimi@oulunsalonvasama.fi

© Oulunsalon Vasama ry - Toteutus: TMI Markus Haataja