Kesän pesiskoulu päättyi lopputurnaukseen 7.8.2011
Kesän pesiskoulu on päättynyt. Kiitokset kaikille 38 mukanaolleelle koululaisemme sekä valmentajille ja muille toimintaamme osallistuneille taustaryhmille. Myös aktiivisia vanhempia on syytä kiittää tässä samassa yhtydesä kuljetuksista ja innokkaasta kannustamisesta kentän laidalla.
Pesiskoulu kokoontui kesän aikana yhteensä 18 kertaa. Kahdesti harjoitukset jouduttiin perumaan liian kovan sateen vuoksi. Muutoin säät olivat suosiolliset.
Aurinkoisena sunnuntaina 7.8 järjestimme Oulunsalossa lopputurnauksen, johon saimme vieraaksemme kaksi joukketta Kempeleestä. Omista kouluaisista muodostimme turnaukseen neljä joukkuetta. Jännittävien pelien jälkeen kaikki pelaajat palkittiin makoisilla palkinnoilla sekä turnaustipendeillä. Osva:n koululaiset saivat lisäksi kaulaansa pesiskoulumitallit palkkioksi ahkerasta harjoittelusta kesän aikana.
Kaikki pesiskouluaiset ovat tervetulleita jatkamaan harrastusta nyt syksyn aikana perustettaviin F tyttö- ja poikajoukkueisiin. Lähestymme kaikkia mukanaolleita pesiskoululaisiamme sähköpostilla elokuun aikana.
Kirjoitti Kari / 13.8.2011
Kesän ensimmäinen turnaus Kempeleessä
Osallistumme Kempeleen pesiskoulun järjestämään turnaukseen sunnuntaina 3.7 klo 10:45 alkaen. Pelejä pelataan kolmella kentällä yhtäaikaisesti. Kukin peli kestää 45 minuuttia ja yhdessä joukkueessa on mukana aina 7 pelaajaa. Kaikille riittää näin peliaikaa mukavasti ja tasapuolisesti.
Kokoonnumme Kempeleen pesis stadionille klo 10:45 (kaikki samaan aikaan). Pelit pelataan klo 11:15 ja seuraavat klo 12:15 sekä 13:15 alkaen. Noin klo 14.00 kaikki paikallaolevat pelaajat palkitaan.
Tapahtuman aikana kioskit palvelevat pikkunälkään ja janoon.
Hauskaa turnausta kaikille!
Kirjoitti Kari / 30.6.2011
Pesiskoulu käynnistynyt sunnuntaina 29.5
Mukaan OsVa:n kesän 2011 Pesiskouluun on ilmoittautunut yhteensä 38 tyttöä ja poikaa! Kiitokset kaikille ilmoittautuneille! Pesiskouluun voi ilmoittautua toki vielä nyt myöhemminkin – jatkuvathan harkat aina heinäkuun loppuun saakka.
Koulua pidetään sunnuntaisin ja tiistaisin Kirkonkylän koulun kentällä. Harkka-ajat näkyvät Pesiskoululakenterista. Linkki kalenteriin löytyy tämän sivun vasemman reunan valikkopalkista.
Kirjoitti Kari / 5.6.2011
Tervetuloa Pesiskouluumme kesällä 2011 !
Oletko 6-10 –vuotias vailla mukavaa harrastusta kesäksi? Haluatko saada uusia kavereita ja oppia pelaamaan pesäpalloa? Tervetuloa Oulunsalon Vasaman järjestämään pesiskouluun!
Pesiskouluharjoituksia pidetään kaksi kertaa viikossa kesä- ja heinäkuun ajan Kirkonkylän koulun pesiskentällä. Elokuun alkupuolella järjestämme lopputurnauksen, jossa kaikki pääsevät kokeilemaan kesän aikana oppimiaan taitoja alueen muiden seurojen pesiskoululaisten kanssa. Pesiskoulun hinta on 40€/lapsi. Maksu sisältää harjoitusten ja lopputurnauksen lisäksi OsVa-pesiskoulupaidan sekä pesispassin, jonka kautta lapsi on vakuutettu. Pesispassi oikeuttaa myös sisäänpääsyn kaikkiin runkosarjojen pesäpallo-otteluihin koko maassa.
Pesiskoululaisella tulee olla oma räpylä. Muut varusteet tulevat seuran puolesta. Pesiskoulun vastuuvetäjänä toimii B tyttöjen superia ja naisten sarjoja pelaava Susanna Salin sekä seuran nuoremmista junioreista koostuva kiva valmennusryhmä.
Ilmoittaudu pesiskouluun tästä linkistä
Lisätietoja:
Susanna Salin, p. 0407622520 / etunimisukunimi@oulunsalonvasama.fi
Kirjoitti Kari / joskus maaliskussa 2011




