Kisakangas Beach turnaus 30.7.-1.8.2010
2.8.2010 | Julkaistu kategoriassa Tulokset
Beach volleyta Kisakankaalla
Oulunsalon Kisakankaalla pelattiin 30.7. – 1.8. jo kahdeksannen kerran Kisakangas Beach –turnaus. Yhteensä 44 paria ratkoi paremmuudestaan neljässä eri sarjassa Kisakankaan kentillä. Perjantaina kisasivat Kuntosarjan miehet, lauantaina oli A-sarjan miesten ja naisten vuoro ja sunnuntaina pelasivat sekaparisarjalaiset.
Miesten Kuntosarjaan ja Naisten A-sarjaan oli ilmoittautunut kahdeksan joukkuetta. Kuntosarjassa Juha Jokitulppo uusi viime vuoden voittonsa tällä kertaa parinaan Isto Rajala voittaen finaaliottelussa parin Henry Oravan/Markku Kiminkin puhtaasti 2-0. Kolmanneksi tuli pari Jouni Kaksonen/Mikko Pietilä. Naisten A-sarjan voittoon ylsi viime vuoden tapaan Iita Pirttikoski ja parinaan hänellä oli nyt Minna Kinnula. Toiseksi sijoittui pari Annika Kivioja/Hanna Palosaari ja kolmannen sijan pokkasi pari Tiina Pesonen/Riikka Rae.
Miesten A-sarjassa otti toisistaan mittaa kaksitoista joukkuetta. Kentillä nähtiin ajoittain varsinaisia tahtojen taisteluja ja taso oli korkea. Kovan väännön jälkeen sarjan kirkkaimman palkinnon vei joukkue Vasurit, jossa pelasivat Janne Kangaskokko ja Eemi Tervaportti. Hyvän vastuksen antanut pari Pekka Liuska/Jani Järvinen tulivat toiseksi ja kolmanneksi sijoittui pari Markku Huuskonen/Pekka Piippo.
Sekaparisarjassa kuusitoista paria taisteli sarjan paremmuudesta. Tiukkojen ja tasokkaiden alku- ja jatkopelien jälkeen finaalissa olivat vastakkain parit Anni Suutari/Jyrki Nurminen ja Saara Kittilä/Jani Järvinen. Anni Suutari ja Jyrki Nurminen veivät kullan voittaen finaaliottelun suoraan 2-0 ja pari Saara Kittilä/Jani Järvinen saivat tyytyä hopeasijaan. Pronssiottelussa kolmas sija meni parille Essi Martinmäki/Akusti Karinen.
Hyvissä sääolosuhteissa pelit sujuivat mainiosti ja kovatasoinen turnaus keräsi paikalle reilusti pelaajia. Oulunsalon Vasaman lentopallonaiset kiittävät yhteistyökumppaneitaan ja toivottavat pelaajat jälleen ensi vuonna mukaan turnaukseen! Vuoden 2012 10-vuotisjuhlaturnausta varten keräämme palautetta turnausjärjestelyistä ja muusta asiaan liittyvästä, joten laittakaa rohkeasti palautetta tulemaan osoitteeseen saarakittila@oulunsalonvasama.fi.
SIJOITUKSET
Miehet Kuntosarja
1. Juha Jokitulppo/Isto Rajala
2. Henry Orava/Markku Kiminki
3. Jouni Kaksonen/Mikko Pietilä
4. ESKIMOT (Mika Partanen/Ari Siika-aho)
5. Onnenonkijat (Samuli Kylmäaho/Joni Tervo)
6. Ali Saukkoriipi/Sampo Saukkoriipi
7. Peltotie Predators (Toni Kukkonen/Antti Grip)
8. Marjanpoimijat
Miesten Kuntosarjan tulokset: Kisakangas Beach Tulokset Miehet Kuntosarja 30072010.
Naiset A-sarja
1. Iita Pirttikoski/Minna Kinnula
2. Annika Kivioja/Hanna Palosaari
3. Tiina Pesonen/Riikka Rae
4. Essi Martinmäki/Laura Rontu
5. Hanna Vilmusenaho/Kati Lempiäinen
6. Anni Rytinki/Sandra Salumaa
7. Anu Korpela/Aino Leppänen
8. Susanna Kaksonen/Katja Kaksonen
Naisten A-sarjan tulokset: Kisakangas Beach Tulokset Naiset A-sarja 31072010.
Miehet A-sarja
1. Vasurit (Janne Kangaskokko/ Eemi Tervaportti)
2. Pekka Liuska/Jani Järvinen
3. Markku Huuskonen/Pekka Piippo
4. Petteri Parkkisenniemi/ Juho Rajala
5. Jyrki Nurminen/Juho Nurminen
6. Jyrki Meriruoko/Esa Penttinen
7. Jyri Hotakainen /Teemu Sorvoja
8. Aapo Oulasmaa/Akusti Karinen
9. Petri Nurro/Sami Stenius
10. Palyerit (Kari Kirstinä/Tommi Pihkakoski)
11. Toni Kangaskorte/Sampsa Aitta
12. Tuomas Yli-Korpela/Aleksi Niemelä
Miesten A-sarjan tulokset: Kisakangas Beach Tulokset Miehet A-sarja 31072010.
Sekaparisarja
1. Anu Suutari/Jyrki Nurminen
2. Saara Kittilä/Jani Järvinen
3. Essi Martinmäki/Akusti Karinen
4. Ida Hentilä/Kari Hentilä
5. Palyerit (Leena Vähäsarja/Kari Kirstinä)
6. Anni Rytinki/Juho Rajala
7. Ulla Karhula/Teemu Sorvoja
8. Minna Liimatainen/Timo Suonvieri
9. Kati Lempiäinen/Aleksi Korpela
10. Niina Kangasniemi/Aleksandre Kouxik
11. Kirsi Tervo/Jukka Aro
12. Elina Saukkoriipi/Sampo Saukkoriipi
13. TEAM ANSA (Annika Kivioja/Sami Stenius)
14. Kirsi Hattara/Antti Mattila
15. Laura Rontu/Riku Satokangas
16. Hanna Vilmusenaho/Jyri Hotakainen
Sekaparisarjan tulokset: Kisakangas Beach Tulokset Sekaparisarja 01082010.
Turnausta sponsoroivat mm seuraavat yhteistyökumppanit:
- Zeppelinin ZeLinssi
- Kempeleen Kyläkauppa
- Kuntoklubi Oz
- Mustapörssi
- Joutsensillan Intersport
- Intersport Rintamäki
- Zeppelinin DNA-liike













